Pysytkö viestitulvassa mukana edes omalla äidinkielelläsi?

Virtuaalinen Rakkausmuumi-kahvikuppi kädessäni pohdin, mitä tänään on agendalla. Löytyy striimejä, podcasteja, ecommerce-koulutusta, Teamsia ja Zoomia, TikTok-videoita ja stooria niin Instassa, Facessa kuin Twitterissä. Luuriin on tullut pari puhelua ja tietysti WhatsApp-viestejä kymmenessä eri ryhmässä. Wilmaa unohtamatta!

Pysynkö tässä digitaalisessa maailmassa enää perässä ja pystynkö prosessoimaan tätä tietotulvaa? Pystytkö sinä tai asiakkaasi?

Muuttuva maailma ei odota

Pandemia räjäytti digitaalisen kanssakäymisen kasvuun. Ihmisten ja yritysten on ollut pakko oppia pois omilta mukavuusalueiltaan ja innovoida uusia tapoja toimia ja viestiä keskenään. Se mitä näen ja teen tänään voi jo huomenna olla ihan ”old school”.

Tarve olla yhteydessä ystävään tai asiakkaaseen on yhä sama, mutta vuorovaikutuksen tavat ovat uudet. Yritysten innovaatioprosessit sosiaalisessa mediassa ja etätyöskentelyssä ovat hyvässä vauhdissa, ja paluuta vanhaan tuskin enää on. Nyt kuluttajilla on enemmän aika seurata sosiaalista mediaa, mutta myös viestien määrä kasvaa. Asiat tapahtuvat yhdellä klikillä – ja sitten taas skrollataan eteenpäin.

Miten napata huomio ja juuri tuo klikki? Miten varmistan, että vastapuoli kuuntelee ja kiinnostuu?

Poriksi, portugaliksi vai puolaksi? Emme halua pinnistellä ymmärtääksemme

Monikielisissä kulttuureissa eläneenä tiedän kielten olevan rikkaus. Monikielisyys tuo ihmisiä yhteen, mutta myös erottaa, jos viesti ei mene perille. Se, että asian sanoo kovemmalla äänellä ei auta ymmärtämistä, jos yhteistä kieltä ei ole.

Voin nimetä englannin ja espanjan äidinkielikseni Porin murteen ohella, mutta kuunnellessani äänikirjaa suomeksi, shoppaillessani verkkokaupassa suomeksi tai vaikka selatessani blogikirjoitusta suomalaisesta saunavihdasta suomeksi, hermoni lepäävät. On helppoa, kun asian ymmärtää! Todennäköisyys, että vihta päätyy juhannuksena saunani lauteille, on suurempi kuin siinä tapauksessa, että olisin lukenut kyseistä blogia espanjaksi.

Meneekö viesti perille?

Tietotulvassa uidessani olen pohtinut, minkälaista viestiä ihmismieli ymmärtää parhaiten.

2,5-vuotialla taaperoisellani ja 13-vuotiaalla teinilläni viestien vastaanotto seuraa selkeää kaavaa: taaperoinen kuulee kaiken ja yrittää ymmärtää; teini taas ymmärtää, mutta suodattaa tarpeellisen. Teinille voin jopa kommunikoida kahdella eri kielellä, koska hän on syntynyt monikielisyyden kultalusikka suussaan. Cool!

Ymmärrys on ikäsidonnaista, mutta kommunikointi perustuu aina vuorovaikutukseen, mikä tapahtuu yhteisen kielen avulla. Tietoa tulee joka tuutista niin paljon, että vastaanottajan on mahdoton prosessoida kaikkea. Siksi kommunikoinnin tulisikin olla mielestäni mahdollisimman ytimekästä ja selkeää. Viestin vastaanottaja kuulee, näkee ja yrittää ymmärtää, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan suodattaa tiedon ja ymmärtää juuri sen asian, mikä sillä hetkellä vastaa hänen tarpeitaan.

Oma äidinkieli on aina paras kieli

Suomea pidetään yhtenä maailman vaikeimmista kielistä eikä ihme, sillä eihän se muistuta mitään muuta kieltä. Sukua ollaan unkarille ja kuulemma jollain todistamattomalla tavalla baskin kielelle, mutta oletko koskaan nähnyt baskinkielisiä sanoja? Esimerkiksi perhonen on baskin kielellä pinpilinpauxa.

Me osaamme yhtä maailman vaikeimmista kielistä, mutta jotta ihmiset ymmärtävät mitä haluamme sanoa, pitää meidän viestiä kielillä ja keinoilla, joita vastaanottaja ymmärtää. Viestintäkeinojen taivas on lähes rajaton ja digitaalisten kanavien kirjo valtava, mutta viesti tavoittaa vain, jos se on ymmärrettävä. On viesti sitten kuva, video, teksti, ele tai vaikkapa savumerkki, pitää sen olla vastaanottajalleen ominainen tapa viestiä.

Kielet ovat rikkaus ja niitä pitää vaalia niin yritystoiminnassa kuin päivittäisessä kanssakäymisessä!